Vaikuta kiertotalouden mukaisen meriklusterin kehittymiseen!

21.09.2021

Voit vaikuttaa nyt kiertotalouden mukaisen, hiilineutraalin meriklusterin kehittymiseen. Kartoitamme nykytilaa ja tulevaisuuden tarpeita sidosryhmäkyselyn avulla Merikartta-verkoston puitteissa.

Kuka voi vastata kyselyyn?

Kyselyssä voi antaa palautetta Merikartta-työn etenemisestä, mutta siihen voi vastata myös henkilö, joka ei tunne Merikarttaa, mutta on kiinnostunut hiilineutraalin, kiertotalouden mukaisen meriklusterin kehittämisestä.

Mitä kyselyyn vastaamisesta hyötyy?

Sidosryhmäkysely antaa Merikartalle arvokasta tietoa meriklusterin toimijoiden tämänhetkisestä kestävän kehityksen mukaisen toiminnan laajuudesta ja myös hankkeen vaikuttavuudesta. Samalla kyselyyn vastannut organisaatio saa palautetta oman toimintansa hiiliviisaudesta ja kiertotalousmallin mukaisen toiminnan tilasta. Vastaamalla organisaatioiden on myös mahdollista vaikuttaa Merikartta-yhteistyön tuleviin toimiin.

Vastaa kyselyyn klikkaamalla tästä.

Kysely toteutetaan ensi kertaa syksyllä 2021 ja se toistetaan keväällä 2022. Kyselyyn vastanneille tullaan lähettämään analyysikooste vuoden 2021 lopulla.

Kysely on jaoteltu teemoittain kahdeksalle sivulle ja sen tekemiseen kuluu aikaa noin 10–15 minuuttia. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*), ja ne pitää täyttää lomakkeen lähettämiseksi.

Sidosryhmäkysely on auki 4.10.2021 saakka.

Lisätiedot
Piia Nurmi
Merikartan projektipäällikkö & tutkimusvastaava (piia.nurmi@turkuamk.fi)